Vuoden alku on ollut lyhyesti sanottuna kiinnostavan kiireistä, ja jatkuu todennäköisesti ja toivottavasti sellaisena edelleen kevättä kohti.

Työssä on ollut paljon isoja asioita suunnittelussa. Kävin myös Ruotsissa konferenssissa, missä sai hyvää käsitystä siitä, missä uusiutuvan energian suhteen naapurimaassa mennään. Edellä siellä ollaan, mutta ei kaikki toimi veden toisella puolenkaan.

Yhteisökylän suhteen on tapahtunut edistystä. Teemme parhaillaan ensimmäistä luonnosta alueen kaavasta arkkitehdin kanssa. Uusia ihmisiä on tullut joukoittain joulu-tammikuun aikana mukaan.

Haasteena on nyt edistyä suunnittelussa ja alustavissa keskustelussa kaupungin ja ympäristökeskuksen kanssa. Mielenkiintoista nähdä mitä suhtautuvat tiiviiseen haja-asutusalueen rakentamiseen.

Suosittelen muuten tutustumista tähän tutkimukseen suomalaisten ekokylien ympäristövaikutuksista vs. tavanomaiset alueet.

Kööpenhaminassa kokoontuu parhaillaan ns. päättäjiä ja suuri joukko mielenosoittajia yrittää pistää painetta heidän suuntaansa.

Vuosikausia on myös vellonnut keskustelu siitä, että mikä osuus ilmastonmuutoksessa on ihmisen vaikutuksella ja mikä jollain muulla. Surullista on, että keskustelu ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista on jäänyt sille tasolle, että ihmisen vaikutus olisi epäselvä.

Yle on esittänyt viime viikkoina monia paljon ajatuksia herättäneitä dokumentteja. Niistä voi lyhyesti vetää yhteen kiteytyksen: maailma on muuttunut ihmisen seurauksena ja vain yksittäisten kansalaisten aktiivisuus saa aikaan isoja muutoksia. 

Tässä muutamia niistä:

• Viimeinen maapallo
• Jokapäiväinen leipämme
• Planeetta

Itse näen, että ihmisen vaikutus maapalloon on kiistaton. Eliöitä ja kokonaisia elinympäristöjä tuhoutuu koko ajan. Maapallon ilmastonmuutosta hidastavia mekanismeja heikennetään ja ilmakehän päästöt kasvavat aina vain. Ei ole vaikea uskoa, että tällä on vakavat seurauksensa, vaikka ei seuraisikaan koko maailman keskusteluja ja tutkimustuloksia.

Valtioiden, niiden järjestöjen ja suuryritysten päättäjät pyrkivät tekemään aina mahdollisimman pieniä muutoksia, jotta eivät menettäisi rahaa, kannatusta seuraavissa vaaleissa tai valtaa.

Siksi tarvitaan ihmisistä lähtöisin olevia muutoksia; tekoja ja ajattelutavan muutosta, joka toivottavasti leviää nopeasti.

Näin joulun alla valitettavasti kontrasti vanhan ajattelun kanssa on harvinaisen selvää. Ihmiset ostavat päätä pahkaa lisää tavaroita, vaikka eivät niitä tarvitse. Eräskin haastateltu sanoi, että pitää seurata muotia ja ostaa siksi uusia kodin sähkölaitteita.

Nyt on mahdollista vielä päättää tehdä joulusta mielen eikä materian joulu. Eettiset, kestävät ja palveluita korostavat lahjat ja ylipäänsä vähemmän tavaraa on oikea linja.

 Täytyy sanoa, että enpä muista aiemmin lukeneeni näin perusteellista kirjaa. Ja yllättyneeni, kuinka vähän olen tiennyt automoottorien sekä polttoaineiden kehityksestä.

Kyseessä on pitkän linjan bioasiantuntija Ari Lampisen kirja "Uusiutuvan liikenne-energian tiekartta". Pituudesta riippumatta fantastinen kirja!

Oli erityisen yllättävää kuulla, kuinka moottoritekniikka on jumiutunut bensiinin oktaaniluvun takia. Monilla biopolttoaineilla voitaisiin nostaa puristussuhdetta ja sitä kautta hyötysuhdetta, yhtenä parhaista biokaasun 140-150.

Todella kiinnostaa oli lukea myös siitä, että jo 1940-luvulla on Suomessa tehty metsäbiomassasta etanolia.

Omaa sydäntä lämmittää, että saa tästä kirjasta vahvistusta valinnalleen biokaasun järjevyydestä ja tulevaisuuden isosta roolista liikennepolttoaineena. Hienoa oli myös oppia, että biosähkön tuotanto merkittävälle osalle ajoneuvoista on ihan mahdollista.

Lampisen kirjan avulla ei ole vaikeuksia kenenkään poliitikon sanoa, että vaihtoehdot eivät olleet tiedossa tai ei osaa hahmottaa skenaarioita. Nyt vain pian päättäjät päättämään millä paletilla tavoitteeseen halutaan päästä; kuinka suuri osuus on biosähköautoilla, etanolilla ja biokaasulla!!

Onpa jännää myös nähdä näemmekö vielä autojen pientuottajien nousun uudelleen, jos isot jätit eivät pysty kääntämään laivaansa riittävän nopeasti. Sähköautopuolellahan tästä on vähän viitteitä.

 Yle uutisoi yhteisöllisen asumisen kiinnostumisen lisääntymisestä. Suomessa ollaan aika paljon jäljessä ainakin Tanskaa ja Ruotsia.

Kyllä yhteisöllinen asuminen voi osaltaan ehkäistä syrjäytymistä, mutta toivottavasti nyt sosiaaliviraston väki ei aseta liikaa sen varaan. Asuminen esim. vuokrataloyhteisössä, mihin voi muuttaa syrjäytyneitä ihmisiä voi olla syrjäytymättömille raskasta mahdollisten jatkuvien häiriöiden ja asioiden puimisen takia. Tämän saimme huomata omakohtaisesti ja kuulla aiemmilta vuosilta Keuruun Ekokylässä.

Mutta parhaimmillaan siis yhteisöllinen asuminen ehkäisee syrjäytymistä ja voi tuoda syrjäytyneitä takaisin yhteisöihin.

Yhteisöllisyyttä on myös monenlaista muuta. Harrastuksien, asukasyhdistysten,  vanhempainyhdistysten jne vähän arjesta kauempana olevat yhteisölliset verkostot ovat oivia tapoja tutustua erilaisiin ihmisiin ja vaikuttaa omaan elinympäristöön.

Itsekin päädyin hiljan jäseneksi esikoisen koulun vanhempainyhdistykseen ja vuokratalomme asukastoimikuntaan. Ja molempien kautta tulee taas paljon uusia tuttuja, ehkä ystäviäkin, sekä ymmärrystä ennestään tuntemattomista aiheista. Suosittelen muillekin.

Hyvät ystävämme ovat toimittaneet Ympäristö ja kehityksen vetämän projektin loppuraportin, "Sustainable Futures - Replacing Growth Imperative and Hierarchies with Sustainable Ways"

Kirja on huikaisevan kiinnostava ja periaatteellinen kuvaus siitä, missä ihmiskunta menee kulutuksessa. Ja ennen kaikkea, millä keinoilla voidaan päästä sekä elokogisesti että eettisesti kestävään tilanteeseen.

Olen ollut jo vuosia samoilla linjoilla. Lähes jokaisella suomalaisella (ja muilla länsimaalaisilla) materiaalin ja energian kulutus pitää vähetä. Olisi kai helpompaa sanoa, että siihen pääsy ei tarkoita oikein mistään vähentämistä; että 'vihreä kasvu' ratkaisisi tilanteen.

Mutta Ulvila-Pasaset vaativat jatkuvan kasvun ideologian kumoamista ja meillä länsimaissa pienevää kasvua eli kulutuksen vähentämistä.

Mielenkiintoisimpia kohtia on tiedot, että noin kolmasosa ihmiskunnasta kuuluu kestävään luokkaan. Rahaksi muutettuna tämä ryhmä kuluttaa enintään 7500 dollaria/vuosi. Sen yli käyttävä ryhmä katsotaan ylikuluttajiksi. Tietenkään tuo ei ole yksiselitteisesti noin, paitsi tilastollisesti katsottuna.

Väittäisin, että ne ihmiset, jotka tietoisesti ja tavoitteellisesti pyrkivät vähentämään kulutustaan ovat oikealla tiellä. Pienillä askelilla tehden kestäviä hankintoja vain tarvittaessa, vähentäen ostokeskeistä elämäntapaa ja hierarkioiden (statuksen) pönkittämistä.

Kuten Pasanen-Ulvilat painottavat, ei 'degrowth' pidä olla onnetonta toimintaa. Samalla voi lisätä onnellisuutta, kun jää enemmän aikaa hyvän mielen teoille ja ihmissuhteille.

Eläköön siis kestävät teot!