Syksy kolkuttaa vahvasti ovelle. On sadonkorjuun aika kasvien maailmassa.

Kävinkin mustikoita etsimässä. Hyvin heikosti löytyi. Parempi kohta löytyi aivan järven rannan läheltä. Sen sijaan vadelmia on oikeinkin hyvin. Vanhempien luona Teiskossa löytyi useampi litra aivan pieneltä alalta hakkuuaukkoa, kun ex-tempore lähdin käymään. Vielä on tarkoitus mennä Keuruulla Lankkuan tien lähellä olevaan paikkaan, missä oli viime vuonna paljon vadelmia.

Kunnallisvaalit näkyvät vielä melko vähän Keuruulla. Suur-Keuruu -lehdessä on ollut hyvin vähän vielä kantaa ottavia kirjoituksia. Varissaaren lämpölaitosta on kansanliike kyllä pyrkinyt nostamaan esiin vaaliteemaksi. Ja hyvä niin, sillä Varissaari on hyvä (eli huono) esimerkki siitä, että establishment (pieni kunnanvaltuutettujen piiri ja virkamiehet) luulee voivansa päättää asioista noin vain.

Vihreillä on perusporukka jo historiallisia ensimmäisiä vihreitä vaalilistoja varten Keuruulla ja Multialla. Vielä on seuraavan kuukauden ajan mahdollista ottaa lisää ehdokkaita.

Suur-Keuruu aloitti kuntavaalikirjoittelun. Perjantaina lehdessä kyseltiin joiltain ehdokkailta miten Haapamäen terveyspalvelut pitäisi turvata.

En tiedä aikooko SK kysyä jossain vaiheessa vihreiltä. Tässä kuitenkin oma näkemykseni aiheesta.

Haapamäki on sen verran suuri asukasmäärältään, varsinkin yhdessä Pihlajaveden ja Riihon kanssa, ja etäisyys keskustaajamasta on vanhemmalle väestölle sen verran pitkä, että siellä pitäisi olla oma terveysasemansa. Terveysasemalla olisi esimerkiksi kahtena päivänä viikossa lääkärinvastaanotto.

Tämä tukisi omaishoitajia, vähentäisi ruuhkaa pääterveysasemalla, vähentäisi ajamista. Monin tavoin järkevämpi juttu, jonka aluksi voi hoitaa vaikka keikkalääkäreillä.

Lääkäripulaan taas täytyisi puuttua olemalla aktiivinen, sanoisin jopa röyhkeä. Lääkärituttavani kertoi, että jo nyt jotkut kunnat järjestävät tyylikkäitä reissuja ja tarjoavat monia etujä. Keuruullakin on tarjottu rantatontteja, mutta vielä tärkeämpää olisi tutustua alueeseen hyvin järjestetyllä retkellä, jonka yhteydessä voisi vaikka olla kandeja kiinnostavaa asiakoulutusta. Ylilääkärin täytyisi käydä suoraan vaikka Tampereen lääkäriopiskelijoita hakemassa koulun penkiltä.

Pidemmällä tähtäimelle kaupunki voisi kustantaa jonkun keuruulaisen nuoren koulutuksen lääkäriksi pitkäaikaisen sopimuksen ehtona.

Kesälomalla on ollut aikaa vähän tarkemmin seurata uutisia. Liekö sitten syynä uutisten vähyys, positiivinen lomamieli vai oikeasti pilkahdusta paremmasta, mutta silmiini nousi paljon hyviä uutisia.

Erityisesti Helsingin Sanomat on vihrein silmin katsottuna oikeilla linjoilla. HS kertoo mm. kuinka rapakon takana vihdoin bensan hinta on saanut kuluttajat muuttamaan ökykuluttamista. Voinkin yhä vapaammin hymyillä vahingoniloisesti citymaastureiden ja hummeireiden ajaessa ohitse.

HS on myös ottanut selvästi ruuhkamaksuja puoltavan linjan. Siihen on vaadittu vähän selkärankaa. Tai ainakin jonkinmoista linjamuutosta päätoimituksessa.

Näiden hyvien uutisten lisäksi silmään on pistänyt uutiset siitä, että erityisesti ilmastonmuutos, mutta myös öljyn hinnan nouseminen, kun kulutus on ollut jo pitkään suurempaa kuin öljyn tuotanto, vaikuttavat arkeemme. Lapsille tehdyissä kyselytutkimuksissa huomataan huolen tulevaisuudesta kasvaneen kehittyneissä teollisuusmaissa. Suomessa eletään vielä vähän enemmän lintukodossa, sillä täällä nuoret eivät vielä yleisesti näe ympäristön tilaa vaikeana. Sen sijaan esimerkiksi Australiassa, Portugalissa, Irlannissa huoli on jo suurta. HS kertoo myös tutkimuksesta, että ilmastonmuutos saa ihmiset surullisiksi.

Tuntuu siltä, että elämme isojen muutosten aikaa suhtautumisessa perusraaka-aineisiin ihan muutaman vuoden sisällä.

Pidän näitäkin uutisia hyvinä! Miksikö? En toivo mitään kaaosta tai kärsimystä. Toivon, että niukkuus ja pelko tilanteen huonontumisesta edelleen riittävät saamaan meihin järkeä. Materiaalista kulutusta vain on vähennettävä ja elämäntapaamme muutettava sen mukaisesti.

Kun samaan aikaan seuraa maan hintatasoa ekoyhteisön perustamisajatuksissa, huomaa perustuotantovälineiden arvostuksen varmasti kasvavan. Jos olisin jo rikas, sijoittaisin varani ruoan tuotannon, energian kehittämisen ja vesitekniikan yrityksiin.

Välillä ei ole mukavaa olla 'erilainen nuori'. Kaasuautossani oli nimittäin vikaa.

Jos ostamista suunnitellessa kyselin GM-Finlandilta (Opelin maahantuoja), että saako Suomesta huoltoa näihin erikoisautoihin. Vastaus oli, että kyllä heillä on osaaminen. Kun nyt sitten Opelini ei suostunut käymään kaasulla, vein sen huoltoon Tampereen Metro-Autoon, joka on GM:n merkkihuoltoliike.

Ensimmäisellä kerralla siellä tutkittiin autoa kolme tuntia vikatesterillä. Vikaa ei löytynyt. Väittivät kyllä, että autoni nimenomaan toimii kaasulla, mutta ei bensalla. Mihin lienee sitten mennyt se bensa, jota olin tankannut viikon päivät? No vihdoin suostuivat myöntämään, että testerissä oli vikaa ohjelmassa.

Vein auton sitten viikonvaihteen jälkeen uudestaan huoltoon. Nyt he olivat yhteydessä suoraan tehtaalle Saksassa. Ja vika löytyi uuden kolmen tunnin odottelun jälkeen, kaasun syötön rele rikki.

Olen iloinen, että vika löytyi ja se osattiin korjata. Mutta kyllä se korpeaa, että jouduin huollon harjoittelun maksamaan. Itse releen vaihtoon meni muutama minuutti ja se maksoi 20 egee. Koko korjauksen hinnaksi minulle tuli kuitenkin 320 e! Se tosin tulee takaisin noin 6000 km ajon jälkeen verrattuna bensan hintaan.

Toki tiedän, että otin riskin ostaessani erikoisauton. Toivottavasti GM:llä alkavat oikeasti kouluttaa myös kaasuautojen korjaukseen, kun kerran niitä myyvätkin uusina.

Hyviä uutisia kaasuautoista sain, kun tapasin paikallisen kuljetusyrittäjän Harri Laurisen. Harri kertoi suunnitelmansa hankkia biokaasukäyttöinen pakettiauto toteutuvan syksyllä. Mersun Sprinter on jo kuulemma tilattu ja Kalmarin tilan kanssa keskusteltu tankkauksen sujumisesta. Hiljan Erkki Kalmari hankkikin tankkausta nopeuttamaan jonkin osan. Koko säiliön tankkaus kestää nykyään vain muutaman minuutin.

Laurisesta tullee siten Suomen ensimmäinen biokaasulla ajava yrittäjä ja Keskisuomalaisen liikkuminen aamuyöstä tulee ympäristöystävällisempää.

Pääosin keskustapuolueen kansanedustajat ovat jääneet kiinni vaalirahojen ilmoittamatta jättämisestä. Lähinnä huvittavia ovat olleet selitykset: Lauri Oinonen kierteli asiaa Suur-Keuruussa sanoen, että hän käytti saadun rahan aiempien vaalien velkojen maksuun. Toinen keskustalainen (jonka nimi on unohtunut) taas säästää rahan vasta tuleviin vaaleihin, missä aikoo sen ilmoittaa. Puolueen johtoväki Vanhanen ja Korhonen eivät pysy puoluetoimiston työmyyrien perässä lainkaan, vaan ovat olleet autuaan tietämättömiä kaikista tapahtumista.

Kaiken huippuna oli Keski-Suomen pieni-suuri-mies Mauri Pekkarinen, joka myönsi häntä anteliaasti tukeneelle yritykselle satojen tuhansien investointiavustuksen. Mauri vakuutti, että kukaan KTM/TEM:ssä olisi ollut yhteydessä yritykseen ennen tai jälkeen investointipäätöksen tai että hän olisi tiennyt mistä yrityksestä rahat hänen tililleen tupsahtivat. Oikeuskansleri tutki asiaa ja päätti, että investointituki tuli myönnettyä ennen vaalitukea, joten mitään sidonnaisuutta

Uskoo ken tahtoo; toivottavasti ei kovinkaan moni. Syksyn kunnallisvaaleissa monilla on onneksi mahdollisuus näpäyttää vilpillisiä kansanedustajia, jotka lähes kaikki ovat myös kunnallisvaltuutettuja kotikunnissaan.

Surullista tuo kohu on siinä mielessä, että se kääntää katseet pois oikeasti isoista kysymyksistä. Suomessa sähkönkulutus vain jatkaa kasvuaan, vaikka meillä pitäisi näkyä aivan toisia tuloksia.

Luin joululahjaksi isälleni ostamani Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos - Nyt! -kirjan. Täytyy sanoa, että kirja on vakuuttava ja vaikuttava. Se on mielestäni parempi henkilökohtaisuudessaan ja perusteellisuudessaan, kuin Tim Flanneryn aiemmin ilmestynyt; minkä luin vähän aiemmin.

Tuntuu, että olen myös kokenut monia samanlaisia tunteita oman ekologisuuden ja hyvä elämän tavoittelun kanssa kuin Toiviainen; tuskaa, turhautumista, yksinäisyyttä ja vähän onnistumisen tunteita.

Päädymme myös samaan loppupäätelmään: ihmisen muuttumiseen on vaikea uskoa, mutta toivo on ainoa, joka pitää pinnalla.

Hyvin mielenkiintoinen oli Toiviaisen ajatus, että ilmastonmuutoksen aiheuttama ”maailman loppu” olisi jo alkanut hitaasti näkyä ihmisten käyttäytymisen. On vaikea sanoa, minkälaisena käyttäytymisenä se näkyisi. Ihmiset reagoivat niin eri tavoin. Toiset kieltävät tulevan ja kiihdyttävät vain toimintaansa. Toiset peittävät ajatuksena, mutta alitajunta saa heidät masentuneeksi ja ehkä äärimmäisiin tekoihin.

Uskoisin, että maailman lopun pelko ilmastonmuutoksen seurauksena ei vielä Suomessa näy ihmisten käyttäytymisessä. Ahdistusta se on varmasti lisännyt, mutta ihmiset voivat ahdistua monesta muustakin asiasta; tämä on yksi muiden joukossa.

Mikä sitten olisi oikea tapa vaikuttaa siihen, että jokainen ottaisi ilmastonmuutoksen todesta ja alkaisimme kaikki erikseen ja yhdessä estämään katastrofin syvyyttä? Yleisenä tapana politiikassa tuntuu olevan, että skenaarioita pehmennetään ja lainsäädännössä edetään tarvittavaa hitaammin. Ei haluta pelotella ja toisaalta antaa kilpailijamaille etua.

Politiikan kentältä on turha odottaa todella radikaaleja avauksia; ei edes Vihreiltä, koska puolue ei halua samaistua maailmanlopun maalareihin vaan säilyttää myös äänestäjänsä. Siksi uskon siihen, että paine täytyy tulla ruohonjuuritasolta. Konkreettiset hankkeet ja vapaaehtoiset kiristämiset ovat tehokkain viesti eduskunnalle ja muille suomalaisille sekä globaalille yhteisölle.