Aamulehti kertoo 28.1., että kerrostalokotien suosio on kasvanut. Juttu ei kuitenkaan kerro taustoja sille, miksi näin on käynyt. (Verkkojuttu muuten eroaa paperisesta otsikoinniltaan)

Keskimääräinen asuntokuntien (perheiden) koko on pienentynyt jatkuvasti. Tähän vaikuttaa muun muassa Tampereen opiskelijavaltaisuus, väestön vanhentuminen sekä yleinen yhteiskunnan sinkkuistuminen. Tampereen seudulla pientalot ovat rakentuneet pääosin kehyskuntiin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan. Edellä mainituista johtuen kehyskunnissa on selvästi suuremmat asuntokuntien koot.

Uusien pientalojen aloitukset ovat laskeneet 17 000 kpl/v vain noin 6000 aloitukseen. Keskeisenä syynä on ollut talouden kiristyminen, mutta myös sopivien omakotitonttien puuttuminen. Ehkä markkina on myös täyttymässä, kun vanhoja omakotitaloja tulee myyntiin väestön vanhetessa.

Monelle tulee yllätyksenä, että Tampereellakin on paljon pientaloja. Asuntokunnista Tampereella on noin 30 000 pien- ja rivitaloasuntoja, lähes 26 % kaikista asuntokunnista!  Tämän asuinmuodon näkyvyys keskustelussa hyvästä asumisesta Tampereella on hädin tuskin näkynyt. Kaikille onni ei ole kävelymatka taidenäyttelyyn tai näkymä Hämeenkadulle.

okt-katto.jpg

Aamulehden jutussa paistaa läpi halu ohjata ihmisiä asumaan kerrostaloihin pientalojen sijaan. Miksi? Ekologiset perustelut eivät tätä tue. Keskustan tonttimaan tuoton maksimointi ja gryndauksen mahdollistaminen lienee yksi syy.

Asun perheen kanssa omakotitalossa. Olen ennen sitä asunut opiskeluaikana soluasunnossa, kerrostalossa, omakotitalon erillisasunnossa asuinyhteisössä ja kytketyn talon asunnossa. Kaikissa niistä viihdyin ja asuminen on ollut kaikissa erilaista.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen tulisi voida itse päättää itselleen mieluisin asumismuoto. Erilaiset tutkimukset kertovat, että reilu valtaosa suomalaisista haluaa asua omakotitalossa.

Kimmo Kurunmäelle ja muille suunnittelijoille voisin vielä osoittaa kysymyksen: jos moni haluaa asua kerrostalossa, onko haja-asutusalueelle rakentamista tarpeen tehdä niin vaikeaksi?

On selvää, että politiikalla on syynsä siihen, että asuminen keskittyy kerrostaloihin eikä kyse ole luonnonlaista.

Joitain kirjoitukseen liittyviä verkkolähteitä:

http://www.tampere.fi/liitteet/6HShwKNGp/Asuntokunnat_ja_perheet_2013..pdf
http://www.stat.fi/tup/kunnat/kuntatiedot/837.html
http://www.pientaloteollisuus.fi/document.php/1/461/Suhdannekatsaus+3Q2016/6774ad8a66a371c3e60ea710e2ed7c88
http://yle.fi/uutiset/3-8386187
http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus-lahes-kaikki-jotka-eivat-viela-asu-omakotitalossa-haluaisivat-asua-siella-3454620