Kauppahalli järjesti lähiruokakeskustelun, jota sujuvasti kuuntelin yleisöstä.

Keskustelussa sivuttiin tietty tavallisen ihmisen mahdollisuuksia saada lähiruokaa. Jostain syystä ruokapiirejä ja vastaavia yhteiskauppapaikkoja dissattiin keskusteluissa. Itse uskon ruokapiirien ja Luomulaatikon tapaisten toimijoiden olevan keskeinen avain muutoksessa.

Sen sijaan paneelissa toivottiin niitä lähituotteita arkikauppojen hyllyille. On toki hyvä, että lähiruokaa olisi tarjolla ihan siitä tutusta lähikaupasta tai automarketista. Ja niinhän jossain määrin jo onkin. Mutta väitän lähi- ja myös luomuruoan olevan suomalaisketjuilla edelleen imagotuote, eikä se kanna. Käsittelen tätä tarkemmin seuraavalla kerralla.

Mutta, kuten aiemminkin kirjoitin, todellinen lähiruoan edistämisen pohja tulee tehdä julkisten hankitojen kautta. Kun suuret toimijat sitoutuvat ostamaan lähialueen tuotteita on tuottajilla paljon vankempi pohja suunnata tuotantoaan ja vähitellen kehittää markkinakanavat myös kotitalouksien suuntaan.

Julksista hankinnoista keskustelu tuppasi jäämään samanmielisten hymistelyksi ja toiveeksi. Ihmettelin miksi panelistina ei ollut Tampereen Aterian tai Kuntien hankintayhtiön edustajia. Otin kysymyksessäni kantaa myös sen puolesta, että nähtäisiin tukkuketjujen valta ja etsittäisiin tapoja ohittaa ne luoden tuottajien yhteismarkkinointikanavia.

O-P Parviainen arveli kaupungin luomu- ja reilun kaupan askelten madaltavan tietä myös lähiruoalle ja epäili myös tukkuketjujen valtaa.

Keskustelusta tuli valitettavasti tunne, että lähiruoan edistämiseen kunnallisella tasolla ei ole saatu konkreettisia toimia aikaan. Hankintalain pykälien taakse on helppo mennä. Samoin voidaan aina sanoa, että läheltä ei löydy riittävän kokoisia toimittajia.

Yhtenä selkeänä suurena ongelmana on Tampereen Aterian ja KuHan tarjouskilpailut vaativat paljon papereita toimittajilta. Vain suuret tukut ja toimijat pystyvät osallistumaan kilpailuihin. Myös hinnan osuus pisteytyksessä on liian dominoiva, jolloin brasialainen broileri löytää tiensä tamperelaiskoululaisen lautaselle. Vaikka salmonellariski on melkoinen.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Viljelijöiden kannattaa muodostaa tuotteiden myyntikanavaksi yhteenliittymiä, jotta kunnallisella puolella voidaan kilpailla. Lisäksi tuotantoa pitäisi ylipäänsä monipuolistaa pelkästä viljanviljelystä mm. juureksiin, marjoihin ja eläintuotteisiin.

Kunnallisten ja ylikunnallisten päättäjien tulisi ottaa nyt vahva etunoja ja tehdä periaatepäätös, että lähiruoka on kokonaistaloudellisinta ja sitä kannattaa edistää kuntien hankintojen kautta. Silloin yksittäisen aterian hintaakin pitää voida nostaa. Hankintaorganisaatioiden tulee keventää byrokratiaa tarjousmenettelyssä ja vähentää hinnan osuutta pisteytyksessä.

Jos tähän tarvitaan kansallisen lain muutosta, ei kuin viilaamaan arkadian ullat ja pekat. Direktiivit ei sitä, estä sillä onnistuu kyllä muuallakin EU:ssa.

Paljon työtä, mutta tiedän että tätä työtä jo tehdään. Ei muuta kuin puhalletaan liekkiin voimaa, kukin omien voimien mukaan omilla ja yhteisillä päätöksillä.