Katsoin vihdoin Michael Mooren uusimman dokumentin Capitalism - A Love Story. Taitavaa kuvien käyttöä ja juonen kuljettamista, kuten Mooren työt aina.

Paljon oli myös yllättäviä tietoja Yhdysvalloista. Enpä tiennyt, että kongressissa käytiin niin suorasukaista keskustelua 700 mrd dollarin pankkipaketista tai että Roosevelt komensi kansalliskaartii suojelemaan lakkoilaisten oikeuksia 30-luvulla.

Ainoa mikä harmittaa Mooren elokuvissa on se, että hän esittää usein että Euroopassa kaikki olisi hyvin. Ehkä suhteellisesti ottaen Euroopassa on moni asia vähemmän pitkälle vietyä kapitalismia. Seuratessa Suomessakin tapahtunutta/tapahtuvaa varallisuuden uudelleenjako yhä harvemmalla joukolle ja julkisten palveluiden karsimista tulee surulliseksi.

Onneksi kuitenkin talouden jatkuvan kasvun kritiikki on noussut uudestaan degrowth, downshifting ja muiden liikkeiden kautta pinnalle. Näen, että kapitalismi on itsensä tappava eetos.  Valitettavasti ihmisten kärsimys, luonnon tuhoutuminen ja elinmahdollisuuksien heikentyminen eivät voi odottaa kapitalismin itsetuhoa.

Huomattava on, että kapitalismin vaihtoehto ei ole sosialismi, ainakaan siinä muodossa, missä se yleisesti ymmärretään eli valtiojohtoisena diktatuurina.

Jokainen yksittäinen ruohonjuuritason kestävä toiminta; oli se sitten henkilökohtaista kulutuksen vähentämistä, kestävää taloutta tai yhteisöllisempää ja välittävä elämisen muotoa, naulaa kapitalismin arkkuun yhden naulan lisää.