Törmäsin kirjastossa kirjaan Homehelvetti. Takakannen teksti sai minut lainaamaan kirjan. Oman talon rakentaminen on muutaman vuoden sisällä suunnitteilla ja muutenkin aihe tuntui lukemisen arvoiselta.

Kirja kertoi siitä, mistä olin kuullut vuosien aikana: virheellisesti rakennettujen talojen homevaurioista. Uutta ja todella shokeeraavaa oli tiedot siitä, kuinka pahasti homeet voivat tuhota ihmisen terveyden. Homeiden toksiinit ja niiden aiheuttamien oireiden lääkintään tarkoitettu kortisoni oli pahimmillaan liuottanut ihmisten luita olemattomiin!!

Erittäin surullista oli lukea siitä, kuinka jotkut isännöitsijät ja homeasuntoisen taloyhtiön muut asukkaat ovat sälyttäneet talon rakentamisaikaisia vikoja homeista kärsineen asunnon omistajille, joiden terveys ja rahat ovat jo menneet. Lyödyn lyöminen, vieläpä syyttä ja alle vyön, on kerta kaikkiaan anteeksi antamatonta.

Toinen surullinen tosiasia - mikä on vähän toista kautta tullut perheellemmekin valitettavan tutuksi - oli kirjassa esiin tullut Kelan ja vakuutuslääkäreiden menettely ylikävellä maan parhaiten erikoisasiantuntijoiden lausuntojen. He saavat hyvät korvaukset siitä, että minimoivat Kelan ja vakuutusyhtiöiden maksuvelvollisuudet.

Vaikka en tuntenutkaan näitä tapauksia henkilökohtaisesti tulin kärsineiden puolesta vihaiseksi ja tunsin heitä kohtaan syvää empatiaa.

Homehelvetti on suositeltava kirja siitäkin syystä, että se antaa perustietoja rakennusteknisten ongelmien välttämiseksi sekä vanhan talon ostamista suunnittelevalle.

Talon rakentamista suunnittelevana en voi välttyä ajattelemasta nopeasti kiristyviä eristysmääräyksiä. Tutkijat eivät käsittääkseni ole yhtä mieltä siitä, että kosteusongelmia ei voisi tulla, kun talon rakenne jäähtyy eristyspaksuuden kasvaessa. Kuka ottaa vastuun, että kiristyvissä vaatimuksissa rakennusteollisuus tuottaa toimivia ratkaisuja?

Mielestäni yksipuolinen talon energiatehokkuusajattelu ei ole oikea. Yhtä aikaa pitää huomioida minkälaista energiaa talo kuluttaa ja miten maksimoidaan biosysteemipalveluiden (aurinko, maakylmä, tuuli) höydyntäminen lämmityksessä, jäähdytyksessä sekä ilmastoinnissa; ensisijassa passiivisesti eli ilman tuodun energian käyttöä. Kolmas yhtä tärkeä puoli on talon rakentamisen elinkaarivaikutus.

Itse aion rakentaa omatoimisesti ja silloin tietenkin vastaan itse - suunnittelijan kanssa - talon toimivuudesta. Varminta on mielestäni pysyä perinteisesti toimivissa periaatteissa. Tämä itselläni tarkoittaa mahdollisimman homogeenista ja muovitonta rakennetta, riittävää ilmanvaihtumista ja talon sisäpuolisten kosteuspaikkojen minimoimista.

Oman talon suunnitteluprosessi on vasta alussa, mutta siis jo alkanut.