Mitä se on, kun kahvitetaan ihmisiä torilla, jaetaan mainoksia postilaatikoihin ja uskotaan menestykseen?

Kunnallisvaalien valmisteluun on kuulunut juuri tuota. Olimme toisen kerran torilla torstaina. Yllättävää, että torilla ei ole ollut demareita, vasemmistoa eikä kokoomusta. Keskustalaiset kyllä ovat ahkerasti siellä näkyneet.

Kokoomuksen Korva-kahvila pääkadun varrella on jotenkin kliininen tapa lähestyä. Silloin ei tietenkään tarvitse kykkiä kylmässä. Rahalla saa ja hevosella pääsee...

Eräs tuttu ja naapuri valitti torstaina tavatessani, että ei Keuruulla tapahdu mitään liittyen kuntavaaleihin! Ja kyllä se täytyy tunnustaa, että ei mitenkään suurta sirkusta ole ollut. Paikallislehdessäkin on ollut lähes pelkästään apaattisia "Kuinka minä olisin hyvä ehdokas"- kirjoituksia.

Ainoan vaalipaneelin Keuruulla järjestää nuorisovaltuusto ensi viikolla. Onneksi sentään nuoret ovat aktiivisia.

Omaan piikkiin tarvitsee varmaan ottaa myös, että mitään ei tapahdu. Vaalitilaisuuden järjestämiseen ei vain helposti löydy pienestä ryhmästämme kaiken 'pakollisen' hässäkän jälkeen virtaa.

Viikonloppuna jaemme loput vaalimainokset. Ensi viikolla voimme sitten nähdä, kuinka vihreys lyö itsensä läpi ensimmäistä kertaa Keuruulla ja Multialla.