Tein pienen kierroksen ja tutustuin kilpakumppanieni sivuihin täällä Keski-Suomessa. Varsinaista viipottajaa löytyy.

Huomioitavaa oli, että nykyisistä kansanedustajista Ahti Vielmalla (kok.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.) ei ollut lainkaan omia kotisivuja. Tuntuu äänestäjien ylenkatsomiselta. Mauri ja Ahti, myös vanhempi ikäluokka käy netissä. Pekkarinen on tainnut jo kommentteja saadakin, kun on kuulemma julkaisemassa sivut. Vielä sivut eivät auenneet, mutta ilmoittivat, että "sivulle ei pääsyä IP-osoitteestasi (minun IP-numero)" Toivottavasti Maurilla ei siis ole mustaa listaa IP-osoitteista. Joko äänestäjätkin ovat siis tiedossa?

Melko monella ehdokkaista on sivuilla ns. verkkopäiväkirja tai sellainen 'blogi', jonka kirjoituksia ei voi kommentoida. Pelkäävätkö he eriäviä mielipiteitä? Lauri Oinosen tuoreessa blogissa on mahdollisuus kommentoida, mutta ainakaan minun kilttiä kommenttiani 800 euron minimieläkkeen realismista ei ole vieläkään (4 päivää mennyt) julkaistu.

Kokoomuksen Seppo Kahilaisen tahdikkuudessa on mielestäni parantamisen varaa. Vaikka hän lieneekin oikeasti edesmenneen Kirkan perhetuttu, on Kirkan mainitseminen tukilistassa ja muka Kirkalle osoitettu verkkopäiväkirjan kirjoitus mautonta.

En osaa päättää onko SDP:n Olli Santanen ironinen vai yrittääkö hän myydä lakiasianpalveluksia ehdokkuutensa varjolla. Mitään poliittista hän ei sivuillaan kyllä tuo esiin.

On muillakin puolueilla toki hyviäkin ehdokkaita ja sivuja. Niistä jokin toinen kerta. Aion seuraavaksi tehdä vihdoin Hesarin vaalikoneen valmiiksi ja alkaa jännittämään vaalinumeroani, joka huomenna paljastuu.