Luonnonmukainen maa- ja elintarviketalous syntyi vahvasti kritiikistä teolliselle viljelylle ja ruoanjalostukselle.

Luomutuotannon edistyminen on ollut vakaata ja varsinkin fossiilisten polttoaineiden hinnannousu on saanut lannoitteiden ja maatalouskemikaalien kallistumisen myötä yhä useammat länsimaiden viljelijät kiinnostumaan luomusta.

Luomulla on useita etuja, mm:

·         käyttää ekosysteemipalveluita ja sitä kautta vähemmän fossiilista energiaa tuotannossa

·         ei käytä myrkyllisiä kemikaaleja ja levitä niitä ympäristöön

·         viljelykierron kautta maan rakennetta

·         antaa eläimille paremmat olosuhteet

Luomutuotanto ei kuitenkaan ole täysin virheetön sekään vaan sillä on useita puutteita, mm:

·         tuotanto perustuu hierarkkisiin sääntöihin ja niiden valvontaan, jolloin tuottajan ja kuluttajan välinen yhteys tapahtuu byrokratian kautta

·         tuotanto voi yhdellä tilalla olla hyvinkin  yksipuolista, eikä monimuotoisuuden edistämiseen velvoiteta

·         maan humuksen ylläpitoon ja parantamiseen sinänsä ei ole velvoitettu

·         luomuviljelyn ja -elintarvikkeen hiilidioksiditaseelle ei ole asetettu vaatimuksia

Monissa maissa käydään keskustelua siitä, että luomutuotteet ovat siirtymässä yhä suurempien yksiköiden tuotantoon. The Ecologistissä kerrotaan, että Kaliforniassa vain 5 luomutilaa hallitsee yli 50 % yli 400 M$ vihannes- ja hedelmämarkkinoista. Todella massiivisia luomua vientiin tuottavia tiloja on Etelä-Amerikassa

Kriitiikkiä luomun teollismaistumisesta on esitetty myös Voima-lehden liitteessä olevassa, alunperin Le Monde Diplomatiquessa julkaistussa artikkelissa. Siinä kritiikin kärki kohdistuu luomusääntöihin, jotka Philippe Baquen mukaan ovat syynä mm. tuontisoijan käytön kasvulle Ranskan luomutiloilla, valkuaisomavaraisuuden heikentyessä.

Baque nostaa esimerkiksi espanjalaisen Bionestin, jolla on 500 ha luomumansikkaa kasvihuoneissa. Yhtiö käyttää thaimaalaisia sekä filippiiniläisiä työntekijöitä, joiden oikeuksia poljetaan.

On selvää, että Bionestin tapaus ei täytä kuluttajien näkemystä luomusta. Baquen kritiikki luomusääntöjä kohtaan onkin oikeutettu. EU:n luomusääntöjen tarkoitus on varmistaa, että kuluttajille myydyt tuotteet ovat. Säännöt eivät ota kantaa tilojen viljely monimuotoisuuteen tai siihen viedäänkö tuotanto toiselle puolelle maailmaa käytettäväksi, eikä tuotannon sosiaalisiin vaikutuksiin.

On totta, että luomusäännöt on luotu lähinnä mahdollistamaan tarkastusbyrokratia ja mahdollistamaan vapaa kauppa euroopassa ja laajemmin. Niiden tarkoitus on luoda melko löysä yhteinen kehys. Toisaalta tiukemmat säännöt eivät ole kiellettyjä.

Euroopassa onkin ollut vuosikausia varsin nurinkurinen tilanne, että esimerkiksi Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian kesken on pyörinyt melkoinen luomuruletti, missä eri tuoteryhmiä rahdataan maasta toiseen täyttämään kyseisen maan kysyntä: maitotuotteita, viljajalosteita ja lihatuotteita. Tällaiselle luomuuotteelle tulee silloin turhan suuri hiilijalanjälki, joka voitaisiin välttää monipuolistamalla

Tilojen erikoistuminen yhä enemmän ja laajemmassa mitassa muutamiin pääkasveihin tai eläimiin on ollut valtasuuntaus maataloudessa ylipäänsä. Tämän seuraus on ollut tilojen keskikoon kasvu. Luomutilat eivät ole tässä mielessä poikkeuksia, vaan luomutilojen keskikoko on koko maassa ollut yli 44 ha kun kaikkien tilojen keskikoko puolestaan noin 36 ha.

Sinänsä tilojen kasvu suuremmaksi ei ole ongelma ja luomun suurempi tilakoko selittyy osin nurmialan lisääntymisenä viljelykierrossa. Ongelmaksi asia voi muodostua tuotannossa tehtävien periaatteiden kautta.

Suomessa on syntynyt Pro Luomu ry,jota vetää suurien kauppaketjujen edustajat. Pro Luomun keskeisimpänä tavoitteena on lisätä luomua kuluttajalähtöisesti ja nimenomaan valtakunnallisten toimittajien kautta.

Itse katson hieman huolestuneena kehitystä, missä kauppa ottaa vahvaa vastuuta perustuotannon kehittämisestä. Kaupan vahva rooli on ollut tähän asti yksi kanto kaskessa ja luomun yksi peruskritiikin kohde. Onko silloin todellakin oikea ratkaisu kehittää tuotantoa kaupan lähtökohdista? Kauppa tuskin on tekemässä luomun suhteen poikkeuksia vaan päinvastoin luomutuotteiden on mukauduttava jo valtavirtaan: entistä enemmän jalosteita, pitkää hyllyikää, pitkiä jakeluketjuja keskusvarastojen kautta ja suuria volyymeja identtisiä tuotteita.

Ottaen huomioon edelliset, luomun uudistetussa painoksessa pitäisikin korostua lisäksi seuraavat seikat:

1.       Luomutuotteen elinkaaren mahdollisimman pieni hiilitase. Tässä korostuu lähellä käytetyn ja vähemmän jalostetun sekä pakatun tuotteen vahvuudet. Maataloudessa se tarkoittaa hyvin harkittua tuotantoa myös koneilla ajon sekä sadon käsittelyn osalta.

2.       Luomutilojen verkottuminen keskenään ja yhteistyö markkinoinnissa, jalostuksessa sekä alkutuotannossa, jotta saadaan yhtä aikaa monipuolista ja humusta lisäävää tuotantoa sekä riittävän suuria eriä kerralla myyntiin

3.       Tuottajien ja kuluttajien tiiviimpi yhteys; tuotanto kuluttajia varten, ei elintarviketeollisuudelle

Näitä askelia on onneksi jo alettu osin ottaa. Suomeen on rantautunut ruokasuvereniteettia korostava Via Campesina järjestö , jonka ainoa suomalaisjäsen on Etelä-Suomen luomuviljelijöiden järjestö.

Luomua myydään entistä enemmän paikallisesti nettikauppojen ja lähiruokakauppojen kautta, esimerkkinä alueen viljelijöitä aktivoiva Luomulaatikko tai tuottajien osuuskunta Oma Maa.

Hiilitaseen kannalta luomulla on hyvä etumatka siinä, että kemiallisesti tuotettuja lannoitteita ja torjunta-aineita ei (muutamaa luontoperäistä lukuunottamatta) käytetä. Pelkästään tähän ei kuitenkaan voida tuudittautua vaan nimenomaan turhaa luomutuotteiden rahtaamista maista toiseen sekä teollista jalostamista tulee välttää.

Hiilitaseeseen vaikuttavat oleellisesti pellon muokkaus ja sadon kuivaus. Uskon, että paljon voidaan vähentää muokkaamista luomussakin, kun katsotaan uusin silmin viljelykiertoja ja kasvivalikoimaan. Tarkastelu koko viljelykierron kokonaisostoenergian kulutukseen suhteessa tuotettuihin kaloreihin ja tuotteisiin voi tulevaisuudessa olla viisasta ajattelua.

Samat ajatukset sopivat pääosin kolmannen maailman viljelyyn, missä luomu ei ole niinkään markkinatermi vaan pitkälti agroekologisen viljelyn synonyymi. Tästä aiheesta jollain toisella kertaa enemmän.