Joulun aika näyttäytyy mulle erityisesti lomana. Syksyn kiireet palkkatyössä jatkuivat aivan joulun alle, joten useamman päivän todellinen loma tuli tarpeeseen.

Vietämme joulua oman perheen kesken Keuruulla. Tosin Minnan ja minun vanhemmat ja jotkut sisaruksista tulevat käymään joulun ja uuden vuoden välillä.

Onnistuimme mielestäni hyvin olemaan hössöttämättä joulun valmisteluissa. Maksalaatikkoa lukuun ottamatta jouluruoat on silti itse valmistettu. Kinkun suhteen olen ehdoton: luomua tai ei lainkaan. Suomessakaan (hyvin valitettavasti!) ei voi enää olla varma onko linkkupossulle syötetty muuntogeenistä (gm) soijaa, sillä lihataloilla ei ole tuottajille kieltoa käyttää gm-soijaa. Luomu on ainoa varmuudella gm-vapaa vaihtoehto.

Tampereelta K-marketista ostettiin Pajuniemen luomukinkku. Muutenkin raaka-aineet ovat meillä (kuten aina) kohtuullisen helposti saataessa luomua.

Harmillisesti vain 2/3 lapsista on nyt kuumeessa, kun ulkona on vihdoinkin hyvät talvikelit. Toivotaan, että ilmoja vielä piisaa viikonlopullekin, kun kuume oletettavasti helpottaa.

Täytyy muistaa vielä jättää kunnallisvaalien vaalirahailmoitus. Sen viimeinen jättöpäivä on maanantai 29.12. Todella vaatimatontahan tuo rahojen käyttö meillä oli.