Kampanja on toden teolla käynnistynyt. Sain vihdoin sivuni iskukuntoon, videoita ja matskua mahan täydeltä. Toivottavasti ei kuitenkaan määrä ei ole sekava.

Voi sanoa, että kiertäminenkin on toden teolla alkanut tänä viikonloppuna.

Lauantaina pidimme telttaa Korpilahden Nordean edessä aamupäivällä. Oli yllättävän paljon väkeä liikkeellä, katsomassa uuden ja komean koulun avajaisia.

Jaoin parisataa kampanjalehteä ja juttelin parinkymmenen kanssa. Keskustelua herättivät suurpedot, luomutuotanto ja pellettilämmitys. Kuumin puheenaihe taisi kuitenkin olla yhdistyminen Jyväskylän kanssa ja kansanäänestyksen jättäminen velvoittamatta.

Puhuin pitkään pellettilämmityksestä erään paikallisen pellettilämmittäjän kanssa. Hän kyseli mahdollisuuksia suitsia pelletin hintakehitystä. Vapon lähestulkoon monopoli ei tietenkään ole suotavaa. Pelletin hinta on Vapolla noussut noin 30 e vuodessa, 180 e/tn. Vielä pellettilämmittäminen on noin 30% halvempaa kuin öljyllä. Vientikysyntä on niin suurta, että se ja kilpailu raaka-aineesta vetänee pelletin hintaa nousuun. Mutta niin nousee muidenkin lämmitystapojen hinnat.

366414.jpg

Tänään taas oli vuorossa koko perheellä meno Saarijärvelle, missä Keski-Suomen Vihreät Naiset järjestivät vanhalla kansakoululla yhdessä ehdokkaiden kanssa lasten tapahtuman. Aikuisilla ja lapsilla oli oikein hauskaa. Oli magneettiongintaa, sadun kerrontaa Irja Ranen ja vuoden sadunkertoja Outi Rauhalan johdolla ja lapsille naamiaisasut sekä kasvomaalausta. Politiikkaa ei puhuttu vaan sitä tehtiin: lasten ehdoilla.

366415.jpg